Uutta vai vanhaa?

Aamulenkillä pohdittiin Äidin kanssa tulokkaalle tehtäviä hankintoja. Kun pikkuisen vaivaa aivosolujaan, tulee kyllä mieleen kaikenlaista mitä lapsi tarvitsee. Ja kai näihin hankintoihin täytyy etukäteen varautua...

Isoja asioita on tietysti sellaiset vauvan perustyöhön, nukkumiseen, liittyvät hankinnat. Vaunut ja pinnasänky ainakin nousivat aamulenkin top kolmoseen. Luulisin, että pienen ihmisen nukkumiseen kannattaa panostaa, taustalla lienee luulo siitä että saisi itsekin nukkua paremmin! Vaunuista pohdittiin tietenkin pyörien lukumäärää ja millaiseen maastoon niitä hankitaan. Pinnasänky on tietysti toinen, mutta siinä ei liene niin montaa vaihtoehtoista ominaisuutta - sinänsä helppo hankinta!

Vaatteet on toinen iso juttu. Niitä toki saa tutuilta ja sukulaisilta varmasti tarpeeksi. Ja Äiti kun on käsityöihmisiä niin tuskin lapsi palelee syntyessään tähän maailmaan. (Tätä kirjoittaessakin saumuri hurraa...) Käsittääkseni vaattet ovat muutenkin vauvaperhemaailmassa semmoinen kiertävä luonnonvara. Käyttöikä on noilla kasvavilla niin lyhyt, että vaatteet pitää ehdottomasti panna kiertoon.

Muutenkin kierrätys lienee meidän perheelle yksi kantavista ajatuksista. Enpä osaa sanoa oikeastaan mitään yksittäistä asiaa, jonka tahtoisin antaa lapselleni uutena. Ja väkisinkin lapsi saa paljon asioita - innokkailta isovanhemmilta, sukulaisilta, ystäviltä, Kelalta pahvilaatikkonsa. Jos vaikka itse osaisi olla pää kylmänä ja ajatella taloudellisesti ja ekologisesti. Aika näyttää kuinka hulluksi sitä tulee lapsesta...

Kertokaapa nyt sitten jos tämä kuulostaa hullulta. Jos on jotakin, mikä ehdottomasti täytyy hankkia uutena, otan mielelläni tietoa (tai perusteluita) vastaan. Tai vaikka vinkkejä siitä mistä kannattaa alkaa tavaroita hankkia - siis muilta kuin sukulaisilta ja tuttavilta.

Ai niin... Se piti vielä sanoa, että vaikka kaiken muun hankkisi käytettynä, olis uusi farmariauto kiva! Semmonen mikä kuluttaa vähän ja sinne mahtuu hirvittävän paljon tavaraa!

Kuinka paljon ajatuksia...

Päässä on risteillyt viime päivinä kaikennäköistä - samoin kuin keskusteluissa kotona. Tässä siis päivitystä siitä, mitä tapahtuu kasvavassa perheessä alkuhuuman lopputohinoissa. Alkuhuuman lopputohinoissa siksi, että suuren uutisen jälkeen alkaa tunteet tasoittua!

Raskaudesta alkaa tulla totta viranomaisten astuessa kuvioihin. Viikon puolivälissä alettiin selvittää, mihin neuvolaan pitäisi varata aika ja koska olisi fiksua varata se. Kun paikka oli selvillä, varasimme ajan heti - neuvolaan ollaan siis menossa toukokuun puolessa välissä! Ja koska innokkaat vanhemmat hoitavat malttamattomina kaiken heti, varasimme myös ultra-ajan! Se on tosin vasta kesäkuussa, mutta onpahan mitä odottaa. Aikoja varaillessa tuli pohdittua myös salaisuuden paljastamisajankohtaa, joka lienee läheisille ensimmäisen ultran jälkeen. Muut saavatkin sitten alkaa arvailla...

Myös isomman kodin etsintä sekä auton vaihto ovat olleet tämän viikon ajatushautomossa. Koteja on käyty katsomassakin muutamaa, auto lienee enemmänkin ajatuksen tasolla. Uutta kotia katselee ihan eri silmällä, kun miettii muksua törmäilemässä kulmiin ja kynnyksiin.

Äiti pohdiskelee juuri, onko ripauksen väsyneempi kuin aiemmin. Minusta ei vaikuta siltä että äiti olisi yhtään väsyneempi, Iskästä en menisi ollenkaan takuuseen. Pikkaisen odottelen jotain oireita äidille, että odotus konkretisoituisi. Varmaan tuntuisi todellisemmalta tämä elämänmuutos, jos saisi vaikka pidellä oksentavan Äidin tukkaa vessanpöntön vieressä. Jotenkin tuntuu ettei se seesaminsiemenen kokoinen tyyppi vielä vaikuta arkielämään...

Ai niin. Salaisuus on paljastunut eräälle ystävälle. Onneksi voi luottaa siihen ettei se leviä häneltä eteenpäin!

3 / 3

No nyt on faktaa niin paljon ettei mikään enää epäilytä:
1 / 3, raskaustesti aloitti tämän blogin.
2 / 3, menkat myöhässä.
3 / 3, uusi testi osoitti että ei tässä turhaan vaahdota!



Äiti tuli aamulla herättämään, sanoi että kaksi viivaa tuli. Minähän olin tietysti aivan koomassa yövuorojen jäljiltä, mutta taisi siinä naurahdus päästä. Ja halaus tietysti, niitä on ollut viime päivinä ihan mukavan paljon. Ja jotenkin sitä aina muistaa halatessa että siellä meidän välissä taitaa olla joku. Joku joka kasvaa valtavaa vauhtia!

Kohta koittaa se aika, että täytyy oikeen alkaa suunnittelemaan asioita. Missäs vaiheessa sinne neuvollaan oikein mennään? Missä vaiheessa otetaan se ensimmäinen valokuva? Koska pääsee autokaupoille ostamaan kärrynkuljetuskärryä? Onneksi Äiti osaa ammattinsa puolesta noita terveydenhuoltohommeleita, mä voin keskittyä epäolennaiseen!

Tänään matkataan moikkaamaan sukulaisia, joten taitaa olla pokassa pitelemistä. Toivottavasti ei tule suvunjatkaminen puheeksi, voisi olla liian tiukka tilanne... Salaisuushan tämä toistaiseksi on. Parin päivän päästä voin kertoa kuinka kävi!

Yövuoron ajatuksia

Tuli kummallisen hvyä olo. Alkuyöstä juttelin Äidin kanssa ja puheissa kävi kaikkia kauheuksia raskauden keskytyksistä ja -keskeytymisistä. Tai siis itselleni ne ovat kauheuksia, jollekin toiselle ajankohtainen aihe. Itselle tuli keskustelusta ensin outo olo. Sitten kun pyöritteli asioita mielessään, niin pelot kääntyivät luottamukseksi. Raskaus on nyt tosiasia, toive lapsen saamisesta olennaista ja loput ovat korkeammassa kädessä.

Keskustelussa päädyttiin kuitenkin ihan positiivisiin asioihin. Uuden kodin metsästys jatkuu, huomenna olisi taas pari näyttöä mielenkiintoisissa taloissa. Perheenlisäyksen ollessa nyt vahvasti mielessä tulee asuntoasioihinkin uutta puhtia. Kun vain saisi nykyisen asunnon myytyä. Kauppaisin tietenkin täälläkin sitä asuntoa, mutta silloin olisi anonymiteetti vaarassa...

Sitäkin muuten pohdin, että millaista kuvitusta tähän blogiin oikein keksisi? Omaa pärstää kun ei halua näkyviin ja kasvava masu on vielä ihan normimitoissa. Ideoita otetaan vastaan! Asia helpottunee sitten kun pääsee tekemään hankintoja tulokasta varten. Vaunut ja turvakaukalot ja itkuhälyyttimet... Iskähän oikeen innostuu kaikista vimpaimista mitä pitää hankkia!

Äidin (etu)oikeuksista

Äiskä pyysi, etten sanoisi äiskä. Hän tahtoo olla äiti. Itse tahdon olla Iskä, joten oletusarvoisesti kutsuin rakastani Äiskäksi. Mutta koska kukin saa määrittää identiteettinsä itse, kutsun häntä Äidiksi. Kuitenkin isolla alkukirjaimella, erotukseksi kaikista muista äideistä.

Äiti kysyi minulta juuri facebookissa, onko epäreilua, että hän saa viettää enemmän aikaa alkiomme kanssa. Vastaus lyhyesti ja ytimekkäästi: on. Onhan äideillä aivan eri lähtökohdat suhteeseen lapsensa kanssa, kun saa heti elää lapsi ihon alla - ihan konkreettisesti. En saa kantaa lastani. Vielä.

Sovimme myös, että kesällä teemme kaikkea kivaa, jotta lapsi pääsee heti mukaan huvituksiin. Sitten kun lapsonen siitä kasvaa ja alkaa kysellä, miksi ei pääse sinne tai tänne voi todeta: olethan sinä siellä ollut. Puuhamaat, hoplopit ja lintsit, varokaa hulluja aikuisia...

Ai niin. Vastaus ihmettelyysi: elämme myös muualla kuin verkossa. Äiti kysyi asiaansa facebookissa siksi, että olemme molemmat yövuorossa. Älkää nyt vaan luulko että mulla ei elämää olisi! :)

Ensimmäiset pelot

Ensimmäisen päivän mentyä aikalailla pää pilvissä, tuli tietenkin ilta ja illan möröt. Äiskältä piti kysyä, missä vaiheessa varmistetaan että siellä on varmasti joku. Tai mitä jos se joku ei jääkään aloilleen vaan tulee pois? (Ei uskalla edes sanoa sitä k-sanaa...) Äiskä onneksi osasi rauhoitella huolestunutta Iskää. Äiskä oli sitä mieltä, että ensi viikolla testataan varmuuden vuoksi uudelleen. Kolminkertainen varmistus riittänee, siis kaksi testiä ja menkkojen myöhästyminen. Äiskä vakuutteli tietysti luottavansa ensimmäiseen testiin, ja miksikäs sitä epäilemään. Varsinkin kun Äiskä on alalla. Siis äitiysasioissa...

Tulevalle iskälle jäi mielen päälle lähinnä aatos siitä, että jos uutisten tulemisen päivänä tulee ensimmäiset huolet mieleen, mitä onkaan elämä seuraavat yhdeksän kuukautta? Saati sitten seuraavat kaksikymmentä vuotta! En malta odottaa! :)

Raskaustesti

Gravid

Raskaana

Niin se alkoi.

Tai siis olihan tietysti kaikenlaista taustalla. Ystävyys, rakastuminen, seurustelu, hieman avioliittoakin. Puhetta perheestä, kodin etsimistä perheelle, autokuumetta farmari mielessä. Mutta oikeasti matka pariskunnasta perheeksi alkoi raskaustestin tuloksesta viiden maissa perjantaiaamuna. Ja koko päivän hymyilytti niin vietävästi.

Töihin täytyi mennä, vaikka ajatuksia olisi riittänyt kotinurkissakin. Heti ongelmaksi muodostui se, ettei asiasta tietenkään voinut kertoa kenellekään. Teki mieli soittaa parhaalle kaverille, kertoa puolitutuille ja huutaa työpaikan parvekkeelta. Minusta tulee iskä! Iskä!

Niinpä tuleva Iskä päätti kotimatkalla autossa, että purkaa tuntonsa blogiin, nimettömänä niinkuin asiaan kuuluu. Äiskäkin antoi luvan, että kirjoittaa saa. Ehkä sitten kun raskaudesta voi puhua ääneen, voivat Iskä ja Äiskä saada kasvot. Mutta toistaiseksi näin.