Miten tämä aika oikein lentää?

Kohta tuo lapsi varmaan täyttää jo kaksikymmentä!

No ei vaan, siellä se alkio edelleen uiskentelee turvassa äidin kohdussa. Aika tuntuu menevän nyt vain niin nopeasti, ettei tajuakaan kuinka paljon ehtii tapahtua viikossa! Tässä taas hiukan päivitystä tilanteeseen.

Ensimmäinen neuvolakäynti oli siis maanantaina. Neuvolassa oli kiva täti, joka kertoi paljon asioita. Paljon asioita jotka jo tiesimme, mutta myös paljon uutta. Ja luettavaa saatiin mukaan roppakaupalla, iskäkin sai oman kirjan! Neuvolan täti oli myös kovin puhelias, tuntui ettei tällainen hitaampi setä saanut henkeä vedettyä tädin lauseiden välissä. Ajatella jos olis meinannut kysyä jotakin!

Iskä oli kyllä statisti ainakin ekalla käynnillä. Täti kyllä kivasti otti Iskän huomioon, mutta valtaosa infosta taisi olla äidille suunnattua. Siitä huolimatta olin tyytyväisenä mukana, niin kuin aion olla jatkossakin! Aina aion menna mukaan, kun huolitaan!

Neuvola meillä sitten vaihtuukin heti toiselle käynnille, kun pääsemme muuttamaan kesäkuussa! Koti löytyi viimein, oikein hyvä koti lapselle kasvaa. Tontille mahtuu kuopsuttelemaan Äidin ja Iskän kanssa ainakin pari muksua! Äiti voi kuopsutella kasvimaata ja kukkapenkkejä, Iskä voi kopsutella polttopuita tulisijoihin ja muksut voi kuopsutella vaikka hiekkalaatikkoa, kunhan Iskä sellaisen nikkaroi. Siis rivarinpätkästä omakotitaloon, pääkaupunkiseudulta maaseudun kupeeseen. Maalaisromantiikkaa kerrakseen!

Saapa nähdä millaisella frekvenssillä tämä blogi nyt päivittyy, kun on niin paljon tulossa. Parhaani mukaan taas päivittelen kun kerkeän, mutta nyt on kyllä laitettava pakkaukset, muutot ja kodin laittamiset etusijalle. Ja kesällähän kuuluu olla ulkona eikä sisällä koneen äärellä. Eli läppäri syliin ja pihalle!

ps. Äidin vanhemmat saa uutisia huomenna...

Mitä sanoa, mitä ei?

Kaupan jonossa tänään oli äiti. Kaksi kouluikäistä lasta roikkui kassan reunoja pitkin ja kolmas oli tulossa varmaan kuukauden parin sisällä. Tai sitten kyseinen äiti oli nielaissut koripallon. Äiti handlasi kiukuttelevien koululaisten kanssa tilanteen hienosti. Ei antanut tippaakaan periksi, vaikka poika kokeilikin kaikenlaista, itkuakin. Tyttö oli vähemmän aktiivinen asiassa. Olin oikein ylpeä äidistä, joka johdonmukaisesti paimensi jälkikasvuaan.

Sivusilmillä äiti välillä vilkuili ympärilleen, kuin hakien hyväksyntää toiminnalleen. Topakkana tulevana Iskänä ja kasvatusalan ammattilaisena hymyilin hyväksyen. Kunnes äiti päästi suustaan sammakon, jota en ikinä toivoisi itse sanovani lapselleni.

"Kuule kun mua ei tippaakaan kiinnosta onko sulla ollu huono päivä."

Auts. Osaan vaan kuvitella pienen ihmisen sydämen säröt, jos äiti sanoo ettei kiinnosta. Se on tietysti lasten opittava, että joskus on huonoja päiviä. Ja kyllä lapselle saa sanoa suoraan, kovastikin joskus. Mutta jotain vastenmielistä on siinä, ettei lapsen asiat kiinnosta. Kaikella kunnioituksella kassajonon äitiä kohtaan: toivon että olisit valinnut sanasi paremmin.

Kuulumisten päivittelyä

Onpa kulunut jo aikaa edellisestä päivityksestä. Päivät vierivät kummallisen arkisesti eteenpäin, on työtä ja uuden kodin etsimistä ja ihan tavallistakin kotielämää. Välillä ei edes muista, että perheessä tapahtuu muutoksia. Mutta jossain takaraivossa silti jyskyttää: minusta tulee Iskä! Ja onhan asioita jotka muistuttavat muutoksesta päivittäin, kuten Äidin huonovointisuus, kotona lojuvat vanhemmuuteen liittyvät kirjat, pientä sukkaa kutova Äiti...

Raskaudesta tietää jo lisäksemme kaksi ihmistä. Mainitsinkin jo aiemmin että salaisuus on murtunut. Ensimmäinen perheen ulkopuolinen oli ystävämme, jota luultavasti pyydämme myös kastamaan lapsen, pappi kun on. Toinen salaisuudenhaltija on hyvä ystävä, jonka luona Äiti kävi kyläilemässä ollessani eilen iltavuorossa. Olen oikeastaan ihan tyytyväinen, että joku tietääkin asiasta. Eihän salaisuus tunnu jännittävältä, jos se ei yhtää raota verhoaan ulkopuolisille...

Isovanhemmille kertomista on pohdittu ihan säännöllisesti, lähinnä sen vuoksi että heitä on tavattu viime viikkoina niin monesti. Ehkä vähän teki mieli jo kertoakin, mutta eiköhän tässä odotella vielä jokunen viikko. Nyt ollaan siis viikolla 8, joten voisihan tuon kertoakin jo kohta! Outoa kun ei oikein osaa päättää sopivaa aikaa! Kokemuksia, anyone?

Äiti voi pahoin. Siis ei juuri nyt, mutta noin yleensä. Etukäteen kerroin jo odottavani sitä oksentelua, kun se tekisi odotuksesta muka jotenkin konkreettisempaa. Katin kontit, nyt lähennä säälittää Äiti-rukka joka on välillä ihan harmaa ja uupunut. Ei Äiti oksenna, mutta huonovointinen hän on. Iskä tekee tietysti parhaansa lohduttaakseen, mutta kyllä tässä aika voimaton olo on realiteettien edessa: eihän raskauspahoinvoinnille mitään kai voi.

Ensimmäinen neuvolakäynti on viikon päästä ja sinne meneminen tietysti vähän jännittää. Ei kai neuvolassa ensimmäisellä kerralla mitään hirvittävän erikoista ole, varsinkin kun Äiti on kyllästänyt Iskää etukäteen jo raskausaikaa koskevalla tiedolla. Lähinnä etukäteen kiinnostaa, millaisella "ohjelmalla" valmistaudutaan perheenlisäykseen: kuinka usein neuvolassa käydään, missä vaiheessa perhevalmennusta, missä vaiheessa Kelaa aletaan pommittaa hakemuksilla... Mitäs kaikkia happeningeja tähän raskauteen liittyikään?

Kohtapuoliin varmaan täytyy alkaa laittamaan masukuviakin tänne näkyviin. Äiti ainakin päivittäin katselee masua ja miettii, onko se kasvanut. Kai se pikkusen onkin. Tai sitten Iskä vaan kuvittelee...

Uutta vai vanhaa?

Aamulenkillä pohdittiin Äidin kanssa tulokkaalle tehtäviä hankintoja. Kun pikkuisen vaivaa aivosolujaan, tulee kyllä mieleen kaikenlaista mitä lapsi tarvitsee. Ja kai näihin hankintoihin täytyy etukäteen varautua...

Isoja asioita on tietysti sellaiset vauvan perustyöhön, nukkumiseen, liittyvät hankinnat. Vaunut ja pinnasänky ainakin nousivat aamulenkin top kolmoseen. Luulisin, että pienen ihmisen nukkumiseen kannattaa panostaa, taustalla lienee luulo siitä että saisi itsekin nukkua paremmin! Vaunuista pohdittiin tietenkin pyörien lukumäärää ja millaiseen maastoon niitä hankitaan. Pinnasänky on tietysti toinen, mutta siinä ei liene niin montaa vaihtoehtoista ominaisuutta - sinänsä helppo hankinta!

Vaatteet on toinen iso juttu. Niitä toki saa tutuilta ja sukulaisilta varmasti tarpeeksi. Ja Äiti kun on käsityöihmisiä niin tuskin lapsi palelee syntyessään tähän maailmaan. (Tätä kirjoittaessakin saumuri hurraa...) Käsittääkseni vaattet ovat muutenkin vauvaperhemaailmassa semmoinen kiertävä luonnonvara. Käyttöikä on noilla kasvavilla niin lyhyt, että vaatteet pitää ehdottomasti panna kiertoon.

Muutenkin kierrätys lienee meidän perheelle yksi kantavista ajatuksista. Enpä osaa sanoa oikeastaan mitään yksittäistä asiaa, jonka tahtoisin antaa lapselleni uutena. Ja väkisinkin lapsi saa paljon asioita - innokkailta isovanhemmilta, sukulaisilta, ystäviltä, Kelalta pahvilaatikkonsa. Jos vaikka itse osaisi olla pää kylmänä ja ajatella taloudellisesti ja ekologisesti. Aika näyttää kuinka hulluksi sitä tulee lapsesta...

Kertokaapa nyt sitten jos tämä kuulostaa hullulta. Jos on jotakin, mikä ehdottomasti täytyy hankkia uutena, otan mielelläni tietoa (tai perusteluita) vastaan. Tai vaikka vinkkejä siitä mistä kannattaa alkaa tavaroita hankkia - siis muilta kuin sukulaisilta ja tuttavilta.

Ai niin... Se piti vielä sanoa, että vaikka kaiken muun hankkisi käytettynä, olis uusi farmariauto kiva! Semmonen mikä kuluttaa vähän ja sinne mahtuu hirvittävän paljon tavaraa!

Kuinka paljon ajatuksia...

Päässä on risteillyt viime päivinä kaikennäköistä - samoin kuin keskusteluissa kotona. Tässä siis päivitystä siitä, mitä tapahtuu kasvavassa perheessä alkuhuuman lopputohinoissa. Alkuhuuman lopputohinoissa siksi, että suuren uutisen jälkeen alkaa tunteet tasoittua!

Raskaudesta alkaa tulla totta viranomaisten astuessa kuvioihin. Viikon puolivälissä alettiin selvittää, mihin neuvolaan pitäisi varata aika ja koska olisi fiksua varata se. Kun paikka oli selvillä, varasimme ajan heti - neuvolaan ollaan siis menossa toukokuun puolessa välissä! Ja koska innokkaat vanhemmat hoitavat malttamattomina kaiken heti, varasimme myös ultra-ajan! Se on tosin vasta kesäkuussa, mutta onpahan mitä odottaa. Aikoja varaillessa tuli pohdittua myös salaisuuden paljastamisajankohtaa, joka lienee läheisille ensimmäisen ultran jälkeen. Muut saavatkin sitten alkaa arvailla...

Myös isomman kodin etsintä sekä auton vaihto ovat olleet tämän viikon ajatushautomossa. Koteja on käyty katsomassakin muutamaa, auto lienee enemmänkin ajatuksen tasolla. Uutta kotia katselee ihan eri silmällä, kun miettii muksua törmäilemässä kulmiin ja kynnyksiin.

Äiti pohdiskelee juuri, onko ripauksen väsyneempi kuin aiemmin. Minusta ei vaikuta siltä että äiti olisi yhtään väsyneempi, Iskästä en menisi ollenkaan takuuseen. Pikkaisen odottelen jotain oireita äidille, että odotus konkretisoituisi. Varmaan tuntuisi todellisemmalta tämä elämänmuutos, jos saisi vaikka pidellä oksentavan Äidin tukkaa vessanpöntön vieressä. Jotenkin tuntuu ettei se seesaminsiemenen kokoinen tyyppi vielä vaikuta arkielämään...

Ai niin. Salaisuus on paljastunut eräälle ystävälle. Onneksi voi luottaa siihen ettei se leviä häneltä eteenpäin!

3 / 3

No nyt on faktaa niin paljon ettei mikään enää epäilytä:
1 / 3, raskaustesti aloitti tämän blogin.
2 / 3, menkat myöhässä.
3 / 3, uusi testi osoitti että ei tässä turhaan vaahdota!



Äiti tuli aamulla herättämään, sanoi että kaksi viivaa tuli. Minähän olin tietysti aivan koomassa yövuorojen jäljiltä, mutta taisi siinä naurahdus päästä. Ja halaus tietysti, niitä on ollut viime päivinä ihan mukavan paljon. Ja jotenkin sitä aina muistaa halatessa että siellä meidän välissä taitaa olla joku. Joku joka kasvaa valtavaa vauhtia!

Kohta koittaa se aika, että täytyy oikeen alkaa suunnittelemaan asioita. Missäs vaiheessa sinne neuvollaan oikein mennään? Missä vaiheessa otetaan se ensimmäinen valokuva? Koska pääsee autokaupoille ostamaan kärrynkuljetuskärryä? Onneksi Äiti osaa ammattinsa puolesta noita terveydenhuoltohommeleita, mä voin keskittyä epäolennaiseen!

Tänään matkataan moikkaamaan sukulaisia, joten taitaa olla pokassa pitelemistä. Toivottavasti ei tule suvunjatkaminen puheeksi, voisi olla liian tiukka tilanne... Salaisuushan tämä toistaiseksi on. Parin päivän päästä voin kertoa kuinka kävi!

Yövuoron ajatuksia

Tuli kummallisen hvyä olo. Alkuyöstä juttelin Äidin kanssa ja puheissa kävi kaikkia kauheuksia raskauden keskytyksistä ja -keskeytymisistä. Tai siis itselleni ne ovat kauheuksia, jollekin toiselle ajankohtainen aihe. Itselle tuli keskustelusta ensin outo olo. Sitten kun pyöritteli asioita mielessään, niin pelot kääntyivät luottamukseksi. Raskaus on nyt tosiasia, toive lapsen saamisesta olennaista ja loput ovat korkeammassa kädessä.

Keskustelussa päädyttiin kuitenkin ihan positiivisiin asioihin. Uuden kodin metsästys jatkuu, huomenna olisi taas pari näyttöä mielenkiintoisissa taloissa. Perheenlisäyksen ollessa nyt vahvasti mielessä tulee asuntoasioihinkin uutta puhtia. Kun vain saisi nykyisen asunnon myytyä. Kauppaisin tietenkin täälläkin sitä asuntoa, mutta silloin olisi anonymiteetti vaarassa...

Sitäkin muuten pohdin, että millaista kuvitusta tähän blogiin oikein keksisi? Omaa pärstää kun ei halua näkyviin ja kasvava masu on vielä ihan normimitoissa. Ideoita otetaan vastaan! Asia helpottunee sitten kun pääsee tekemään hankintoja tulokasta varten. Vaunut ja turvakaukalot ja itkuhälyyttimet... Iskähän oikeen innostuu kaikista vimpaimista mitä pitää hankkia!